Korvausvelvollisuutta arvioitaessa voitaisiin ottaa huomioon muun muassa asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolen oma toiminta ja asian merkitys asianosaiselle. Ehdotetussa yleislaissa ei kuitenkaan korostettaisi viranomaisen virheen merkitystä niin kuin voimassa olevassa hallintolainkäyttölaissa.
Viranomaisten valitusoikeus kuuluu hallintoprosessin keskeisiin perusrakenteisiin. Siinä missä asianosaisten valitusoikeus turvaa osaltaan yksityisen oikeuksia julkista valtaa vastaan ja muita yksityisiä intressejä, viranomaisen valitusoikeus turvaa osaltaan erisuuntaisten yhteiskunnallisten intressien toteutumista.
Hallintolainkäyttölaissa luovuttiin aikaisemman lainsäädännön mukaisesta pääsäännöstä, jonka mukaan valitus valtion alemman hallintoviranomaisen päätöksestä tehtiin ylemmälle hallintoviranomaiselle. Hallintolainkäyttölaissa on lähtökohtana kaksiasteinen hallintotuomioistuinjärjestelmä, jossa yleisinä ensi asteen hallintotuomioistuimina toimivat hallinto-oikeudet. Tämän lähtökohdan mukaisesti valitus viranomaisen päätöksestä tehdään hallinto-oikeuteen, jollei muualla erikseen toisin säädetä. Nykyisin vain valtioneuvoston yleisistunnon päätöksestä valitetaan hallintolainkäyttölain mukaan suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Korkeimman hallinto-oikeuden aseman ja tehtävien kehittäminen hallintolainkäyttöä ohjaavana ylimpänä tuomioistuimena edellyttää, että sillä on riittävät mahdollisuudet keskittyä niiden asioiden ratkaisemiseen, joista on tärkeää saada ylimmän oikeusasteen ratkaisu. Korkeimman hallinto-oikeuden resurssien niukkuus ja sinne edelleen ohjautuvan asiamäärän laajuus vaikeuttavat tämän tavoitteen saavuttamista.
Hallintotuomioistuimessa tapahtuvan oikeudenkäynnin ja erityisesti suullisen käsittelyn ja katselmuksen kulun hahmottaminen voi olla asianosaisille ja heidän asiamiehilleen tai avustajilleen hankalaa myös sen vuoksi, että hallintolainkäyttölakiin sisältyy edelleen viittauksia oikeudenkäymiskaaren säännöksiin.
Hallinto-oikeuksiin saapuu vuosittain yleensä noin 20 000—23 000 asiaa. Suurimpia asiaryhmiä ovat olleet sosiaali- ja terveydenhuoltoasiat ja ulkomaalaisasiat. Myös veroasiat on ollut yksi suurista asiaryhmistä, vaikka niiden osuus kaikista asioista on vähentynyt selvästi 1990-luvun alkupuolelta. Muita hallinto-oikeuksissa käsiteltäviä asiaryhmiä ovat valtio-oikeus ja yleishallintoasiat, itsehallintoasiat, rakentamista koskevat asiat, ympäristöasiat sekä taloudellista toimintaa koskevat asiat, joka sisältää muun muassa liikenne- ja viestintäasiat.
Hallintoprosessissa on kaksiasianosaissuhde ja siinä sovelletaan virallisperiaatetta. Kantaja on velvollinen osoittamaan materiaaliset syyt ja todistelukeinot, jotka saattavat olla asian selvittämisen kannalta merkityksellisiä. Vastaaja ja muut mahdolliset osalliset voivat ottaa kantaa kantajan vaatimuksiin ja niitä tukevaan todisteluun. Tuomioistuin on velvollinen tukemaan asianosaisten yhteistyötä asiassa merkityksellisten seikkojen selvittämisessä. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, tuomioistuimen on pyrittävä selkeyttämään kyseisiä tosiseikkoja, vaikkei todistelua esitettäisikään. Asian selvittämisvelvollisuuden ulottuvuus määräytyy aineellisen oikeuden perusteella. Aineellinen oikeus määrittää, kehen asian selvittämiseen liittyvät oikeusvaikutukset kohdistuvat (todistustaakka).